Väitöskirjatutkijan hyvinvointi: Säilytä motivaatiosi
Jokainen meistä kokee varmasti hetkellisiä motivaatiopulan hetkiä. Mikä saa meidät takaisin innostuneeseen ja motivoituneeseen työskentelyyn?
Säilytä motivaatiosi
Ensimmäinen askel motivaation säilyttämisessä on sen tunnistaminen, miksi teemme sitä mitä teemme. ExpertZOnes -osallistujien tavoitteet väitöskirjan tekemisessä ovat olleet hyvin erilaisia. Jotkut ovat olleet aidosti kiinnostuneita ja innostuneita tutkimuskohteesta, osa on nähnyt väitöskirjan askeleena akateemiselle uralle, osa on halunnut vapaata arkityöstään, osa on halunnut tutkimusaiheellaan hyödyttää muita ja jollekin se on ollut ainoa looginen askel valmistumisen jälkeen. Suurimmalle osalle tavoitteissa on yhdistynyt näistä useampi.
Jotta väitöskirjatutkijan tai ylipäätään asiantuntijan motivaatio säilyy, tarkoituksen täytyy olla kirkkaana mielessä. Mikä on tavoite ja mikä siinä innostaa? Onko työn sisältö itsessään motivoivaa vai onko se työkalu jonkin saavuttamiseen?
Kun työssä on kaikenkattava tarkoituksellisuuden ja merkityksellisyyden tunne, motivaatio todennäköisemmin säilyy. Tällöin myös epäonnistumiset ja vastoinkäymiset on helpompi käsitellä ja ylittää. Mistä sinun työsi tarkoituksellisuus ja merkityksellisyys syntyvät? Tukevatko ne riittävästi motivaatiotasi?
Kun tarkoitus ja tavoite on kirkkaana mielessä, siitä alkaa itsensä johtamisen matka. Palaa vähän taaksepäin ja kurkkaa teksti Itsensä johtamisen työkalut käyttöön.