Artikkelit

Tavoitteiden käsittely

Tiistain tiimitreeni: tavoitteiden käsittely. Ratkaisukeskeinen tavoitteiden käsittelytapa on kiinnittää huomioita itse tavoitteen ja tekemisen lisäksi sen hyötyihin, aikaisempaankin tekemiseen sekä onnistumisen mahdollisuuksiin. Nappaa tästä helppo kysymyspatteristo tavoitteiden käsittelyyn!

Reteaming -malli on Ben Furmanin ja Tapani Aholan kehittämä menetelmä, jolla saadaan tavoitteet konkreettisiksi ja onnistuminen tuntumaan mahdolliselta. Etene kysymyksissä järjestyksessä tai poimi omalle tiimillesi tärkeimmät keskusteluun. Käytä riittävästi aikaa jokaiseen kohtaan – nopealla hutaisulla et saa mallista kaikkea irti. Voit hyödyntää mallia myös henkilökohtaisten tavoitteiden työstämisessä!

Muun muassa tähän valmennusmenetelmään tutustutaan tarkemmin Valmentavan ja osallistavan johtamisen koulutuksessa ».

Reteaming -malli

Lupauksesta toimintasuunnitelmaan

Vanhan vuoden päättyminen on lupausten aikaa. Uusi vuosi halutaan aloittaa uudella otteella, uusilla suunnitelmilla ja usein lupaukset ovat täynnä intoa. Joskus kuitenkin on niin, että pelkkä tahdonvoima ei riitä lupauksessa pysymiseen – silloin tarvitaan toimintasuunnitelma ja riittävästi motivaatiota. Tässä muutama kysymys mietittäväksi: vastaamalla näihin saat lupauksesi helpommin pysymään!

1. Tavoite

Lupaus ilman tavoitetta jää todennäköisesti vain aikeeksi. Lupauksesi on ehkä jokin toimenpide tai muutos, mutta mitä oikeasti haluat lupauksellasi saavuttaa? Käännä tavoitteesi myönteiseen muotoon: jos haluat luopua jostain, mitä haluat tilalle? Mitä haluat aloittaa, mitä saada tai saavuttaa, minkä hyvän haluat alkavan?  Määritä tavoitteellesi myös ajankohta – milloin haluat olla maalissa?

2. Mittarit

Tarvitset mittareita tavoitettasi varten, jotta tiedät milloin olet saavuttanut tavoitteesi ja voit seurata edistystä. Kuvittele, että olet pysynyt lupauksessasi valitsemaasi ajankohtaan saakka. Mistä huomaat, että olet saavuttanut tavoitteesi? Mistä muut huomaavat, että olet saavuttanut tavoitteesi? Kirjoita mittarit ylös mahdollisimman tarkasti.

3. Hyödyt

Mitä hyötyä tavoitteen saavuttamisesta on sinulle itsellesi? Entä läheisillesi? Entä mahdollisesti työkavereillesi tai asiakkaillesi? Kuvaile mahdollisimman tarkkaan, millaista hyötyä tavoittesi saavuttamisesta seuraa! Hyötyihin kannattaa palata etenkin tiukan paikan tullen.

4. Nykyhetki

On todennäköistä, että olet jo tehnyt toimenpiteitä tavoitteesi suuntaan – tai ainakin suunnitellut niitä! Missä kohtaa arvelet tällä hetkellä olevasi menossa asteikolla yhdestä kymmeneen, jos 1= et ole edes vielä tullut ajatelleeksi koko asiaa ja 10= olet saavuttanut tavoitteesi? Mitä kaikkea olet jo tehnyt päästäksesi tähän pisteeseen?

5. Seuraava askel

Mikä olisi sinulle merkki siitä, että olisit asteikolla puoli pistettä lähempänä kymppiä? Mitä voisit tehdä sen eteen? Milloin?

6. Toimenpidesuunnitelma

Kirjasit itsellesi edellisessä kohdassa ylös ensimmäisen askeleen kohti tavoitettasi. Mikä voisi olla merkki tai seuraava toimenpide, joka veisi jälleen puoli pistettä lähemmäksi tavoittasi eli kymppiä? Entä mikä voisi olla seuraava? Jatka pienten askelten kirjaamista, kunnes olet päässyt kymppiin saakka! Täydennä toimenpidesuunnitelmaa matkan varrella. Mieti myös pienten askelten mittareita ja hyötyjä edellisten ohjeiden mukaan.

7. Vastoinkäymiset

Saatat joutua lupauksesi kanssa tilaiteisiin, joissa sitä koetellaan. Miten aiot selvitä tiukoista tilanteista? Saatat myös repsahtaa lupauksesi suhteen – millä keinoilla pääset tuolloin takaisin oikeaan suuntaan? On turha syyllistää itseään repsahduksesta, tärkeämpää on tunnistaa vahvuudet uudelleen aloittamiseen.

8. Osaat ja pystyt!

Mitkä asiat puhuvat sen puolesta, että pystyt saavuttamaan tavoitteesi? Millaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia sinulla on, joilla etenet kohti tavoitettasi? Kuka tai ketkä voisivat auttaa sinua matkallasi? Muista, että sinulla on kykyä ja osaamista tavoitteesi saavutamiseen!

9. Juhlat!

Tavoitteen saavuttaminen on juhlan aihe! Miten aiot palkita itseäsi tavoitteen saavutetuasi? Ketä toivot voivasi kiittää?

Ota itsellesi hetki aikaa ja kirjoita kaikki vastauksesi ylös paperille! Säilytä se paikassa, missä se pysyy mielessä ja tarvittaessa saatavilla. Päivitä suunnitelmaa tarpeen mukaan ja seuraa edistystäsi.

Kysymykset mukailevat Ben Furmanin ja Tapani Aholan kehittämää Re-Teaming -mallia, jota hyödynnän itse valmennuksissa ja työnohjauksessa – ja toki myös omien suunnitelmien teossa!

Hyvää ja lupauksissa pysyvää Uutta Vuotta!