Artikkelit

Mikä innostaa naisjohtajia johtamaan?

Johtaminen muuttuu – se ei ole jäänyt kenellekään epäselväksi. Muutoksessa johtajan oma innostus sekä itse johtamiseen että johdettavan työn sisältöön on oleellista, jotta muutokseen ja työntekijöiden kasvaviin odotuksiin on mahdollista vastata.

Sparrailin oululaisia naisjohtajia johtajuudesta lokakuun puolivälissä. Yksi aamun keskeisistä kysymyksistä oli: Mikä naisjohtajia innostaa johtamaan? Tässä yhteenvetoa osallistujien pohdinnoista.

Intohimo. Luonteenpiirre. Osa minua. Oma kehittyminen työn kautta. Haaveet. Kilpailuvietti. Elämän mittainen oppiminen. Ilo!! Näyttämisen halu. Vaikuttaminen. Arvostaminen.

Jos työntekijät ovat innostuneita, innostuneisuus tarttuu – 
ja päinvastoin.
Saa ihmiset onnistumaan & innostumaan.
Nähdä ammatillinen kehittyminen ja ihmisenä kasvaminen.
Esteiden raivaaminen työn tekemisen tieltä.
Tyytyväiset asiakkaat, tyytymättömät asiakkaat (haaste!).
Ihmisten tykkääminen ja auttaminen.
Asioiden tekeminen vastuullisemmin, eettisemmin.
Raha ja tuloksen tekeminen innostaa 😃.
Itse business, yrityksen kehittäminen.
Onnistumiset, tavoitteisiin pääsy.
Vertaistuki.

Mikä näistä saa sinut jaksamaan, innostumaan ja haluamaan johtajana kehittymistä? Mitä lisäisit listalle?

Mitä innostusta johtaminen vaatii tulevaisuudessa?

Osa naisjohtajista koki, että johtaminen on osa heitä itseään, luonteenpiirre. Johtaminen lähtee intohimosta ja omasta innostuksesta. Osa taas koki ajautuneensa johtajan rooliin, jolloin motivaatiotekijöitä täytyy ehkä hakea enemmän ulkopuolelta. Olipa polku johtajuuteen millainen tahansa, tulevaisuuden johtajalta vaaditaan entistä enemmän innostusta ihmisten johtamiseen.

Halu johtaa ihmisiä, halu saada ihmiset onnistumaan, innostumaan ja tulemaan ylpeiksi omasta työstään ovat kriittisiä innostuksen lähteitä tulevaisuuden johtajalle. Näkemys siitä, että johtajan tehtävä on kasvattaa ja auttaa työntekijöitä kehittymään, on välttämätöntä yritysten kehittymiselle. Oli mukava nähdä, että näitä tekijöitä oli mukana osallistujien pohdinnoissa.


Jos innostus ja intohimo johtamiseen on hukassa tai muutoin haluat tarkentaa johtamisen suuntaa, otathan yhteyttä! Esimiesvalmennukseni keskittyvät ihmisten johtamiseen valmentavalla ja tavoitteellisella otteella. Työnohjaus ja coaching tukevat esimiehen ja johtajan omaa kehittymistä sekä jaksamista.

 

 

 

Voima Valmennuksen kymmenes vuosi käynnistyi!

Voima Valmennus täytti yhdeksän vuotta ja kymmenes yrittäjävuosi valmentajana siis käynnistyi – tuntuu aika huimalta! Lue Voiman blogipostauksesta», mikä ylläpitää ja synnyttää minulle valmentajan motivaatiota.

Eräs asiakkaani kysyi minulta jokin aika sitten kysymyksen: ”Miten ihmeessä sää jaksat tehdä hommia yksin?”. Vastaus oli yksinkertainen – enhän minä tee näitä hommia yksin! Yhdeksännen vuoden aikana olen saanut tehdä töitä muun muassa seuraavien kanssa:

Google (ripeyttä, nopeutta ja ketteryyttä – kiitos 🙂 )
Hiottu Oy (erityskiitos toimitusjohtaja Satu Lapinlampi, teidän kanssa on ollut huippua työskennellä!)
Kainuun Ammattiopisto (superkiitos Antti Rönty ja Viivi Sirkeinen mukavasta yhteistyöstä!)
Koulutuskeskus Brahe / Raahen koulutuskuntayhtymä – kiitos niin Valmentavan johtamisen avoimesta oppisopimuskoulutuksesta kuin omasta esimiesvalmennuksestanne!
Lakeuden Palveluyhdistys
Louhia Analytics Oy
LähiTapiola Pohjoinen
Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy
Monetra Oy (kiitos projektipäällikkö Maria Karppinen hyvin sujuvista järjestelyistä!)
Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy (OAKK yhdistyi vuodenvaihteessa Oulun seudun koulutuskuntayhtymään – tsemppiä muutoksen jälkimaininkeihin!)
Oulun kaupunki
Oulun seudun omaishoitajat ry.
ProAgria ry.:n MaitoManageri ja MaitoLiideri -hankkeet. Kiitos projektiryhmälle ja osallistujille!
R-Taso Oy
SPECIM, Spectral Imaging Ltd. Teidän menestystä on mahtava seurata! (Lue viimeisin uutinen Kauppalehdestä»)
SSAB Europe Oy (erityiskiitos Senior HRD Specialist Marja Lehtola – yhteistyö kanssasi on ollut erityisen sujuvaa!)
Uniresta Oy (superkiitos Kaija-Liisa Silvennoinen jo lähes kymmenen vuoden yhteistyöstä!)
Vuolle Setlementti

Kiitos myös Valmentavan ja osallistavan johtamisen koulutuksen ja jatkokoulutuksen osallistujille! On ollut mahtava tutustua ja tehdä hommia kanssanne. Mukana näissä on ollut mm.

Caverion Oy
Digital Media Finland
Kemin kaupunki
Kuljetusliike Kinnunen Oy
Kuusakoski Oy
Nuventur Oy
Presteel Oy
SPECIM, Spectral Imaging Ltd.
SSAB Europe Oy
Raahen hyvinvointikuntayhtymä

Kiitos siis ihanille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja osallistujille minulle synnyttämästänne innostuksesta ja oivalluksista! Superkiitos mahdollisuudesta oman sisäisen motivaationi toteuttamiseen! Tästä on hyvä jatkaa kanssanne kaksinumeroisille vuosille 🙂

Insights Discovery: Motivaation lähteet

Tiedätkö, mistä itse motivoidut? Millaiset seikat motivoivat tiimiläisiäsi ja työkavereitasi työssä?

Osa motivoivista tekijöistä voi olla ulkoisia, kuten palkka, liikuntasetelit ja muut vastaavat edut. Näiden merkitys on kuitenkin pieni: kun ne ovat kohdallaan, ne eivät juurikaan vaikuta motivaatioomme lisäävästi. Parasta olisi, jos henkilökohtaiset toiveemme ja tavoitteemme täyttyvät työssä sekä työskentelyolosuhteissa – ja tottakai johtamisessa. Näissä toiveissa ja tarpeissa persoonallisella toimintatyylillämme on vahva vaikutus.

Jos tiimiläisilläsi on Insights Discovery -profiilit, voit käyttää motivaatiokeskustelun pohjalla ”Näin motivoit häntä” -kappaletta ja alla olevaa kuvaa. Muutoin keskustelkaa kuvan pohjalta – millaiset seikat nousevat tärkeimmiksi motivaattoreiksi itse kullakin? Miten ne toteutuvat tällä hetkellä? Onko jotain, mitä joku kaipaisi lisää? Miten voitaisiin huomioida itse kunkin motivaation tukeminen, vaikka tarpeet ja toiveet saattavat olla vastakkaisia?

Motivaattorit

Innostuksen lähteet

Tiimitreenissä tänään innostuksen lähteet! Mitkä seikat innostavat sinua työssäsi? Entä työkavereitasi? Entä esimiestäsi? Kysäisepä asiasta vaikka kahvitauolla tai lounaalla – saatat yllättyä!

Innostuksen lähteet