Luottamusta rakentamassa, osa II

Luottamuskapasiteetin toinen pala on pätevyysluottamus. Kun se on kunnossa, voidaan luottaa jokaisen hoitavan vastuunsa, hommat sujuvat jouhevasti ja yhteistyö tuntuu toimivalta. Lähtökohta on se, että jokaisella on kykyä, halua ja taitoja kehittyä ammattilaisena ja kehittää omaa työtään. Aina nämä eivät pääse esiin, jolloin henkilön potentiaali jää käyttämättä ja luottamus tiimissä ei pääse rakentumaan. Pätevyysluottamusta osoittamalla pystymme vahvistamaan toisen kokemusta omasta pätevyydestään.

Luottamus tiimissä rakentuu substanssiosaamisen lisäksi myös muulle osaamiselle työhön liittyvissä rooleissa. Osaamista vaatii niin työyhteisössä toimiminen, asiakastyö sekä työn kehittäminen. Osaaminen ja kyvykkyyden tunne ovat osa ihmisen identiteettiä ja määrittävät kokemusta omasta arvosta. Niin omaa kuin toistenkin pätevyyttä arvioidaan työn tekemisen, muun työyhteisön, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien odotusten sekä organisaation tavoitteiden pohjalta.

Luottamuksen rakentumisessa edellytyksenä on, että jaetaan ja kasvatetaan osaamista yhdessä, tunnistetaan ja täytetään asiakkaiden ja muiden sidoryhmien odotukset, osoitetaan arvostusta ja tunnustusta eli annetaan myönteistä palautetta,  sekä annetaan ja kannetaan vastuuta.

Luottamuksen rakentamisessa auttaa:

  • myönteisen palautteen antaminen. Muista antaa palautetta siitä, mitä on toinen on tehnyt mutta myös siitä, miten, millä persoonallisilla ominaisuuksilla hän on sen tehnyt! Jokainen meistä rakentaa identiteettiään ja haluaa tunnustusta hieman erilaisista asioista.
  • vastuun ja päätösvallan antaminen sekä delegointi. Luota siihen, että ihmiset tuntevat oman työnsä ja kykenevät tekemään itsenäisiä ratkaisuja. Muista tarjota apua työn tueksi, mutta anna ihmisten ajatella omilla aivoillaan.
  • avun pyytäminen. Työkaverilta avun pyytäminen on luottamuksenosoitus – uskot, että hän voi omalla osaamisellaan tuoda lisää sinun tekemääsi työhön. Etenkin, jos olet roolissa jossa vastuunjakaminen ei onnistu, avun pyytäminen toimii ja tukee myös yhdessä oppimista!
  • vastuun ja päätösvallan ottaminen. Kanna vastuusi ja käytä valtaa oikein sitä saatuasi. Muista, että jos tarvitset apua vastuun kantamisessa, sitä voi pyytää.
  • vastuun antajan, vastuun kantajan sekä sidosryhmien (ml. asiakkat) odotusten tunnistaminen. Odotusten vastuun kantamisen tuloksista pitää olla kaikilla osapuolilla samanlainen (ks. edellinen luottamuskapasiteetin pala).
  • yhdessä oppimisen ja kehittymisen tukeminen. Varmista, että teillä on säännöllisesti aikaa kokemusten jakamiselle, vapaamuotoiselle keskustelulle ja ajatusten yhdistämiselle – vuorovaikutuksen ja osaamisen yhdistäminen luo uutta. Oppiminen on vuorovaikutusta.
  • avoin keskustelu. Jos koet, että et voi joiltain osin luottaa toisen osaamiseen, ota asia puheeksi. Onko jokin osa-alue, missä toivoisit toisen kehittävän osaamistaan? Miten henkilön olemassa oleva osaaminen pääsisi esille?

Pätevyysluottamusta voidaan arvioida kahdessa ajassa: nyt ja tulevaisuudessa.

  1. Luotanko siihen, että henkilö on pätevä hoitamaan nykyisiä tehtäviään nykyisessä roolissaan?
  2. Uskonko, että hänessä on jo nyt potentiaalia auttaa organisaatiota kehittymään?
  3. Luotanko siihen, että hän haluaa kehittyä niin, että tulevaisuuden toiveet ja tarpeet ovat linjassa organisaation tavoitteiden kanssa?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä niin jo töissä oleville mutta myös rekrytointien yhteydessä. Haetko henkilöä, joka vastaa juuri tämän hetken osaamistarpeeseen ja tulee kasvattamaan osaamistaan yrityksen tavoitteiden mukaisesti, vai etsitkö henkilöä, jonka osaaminen suoraan auttaa toiminnan viemisessä seuraavalle askelmalle?

Miten muistaisit tukea työtovereitasi antamalla myönteistä palautetta? Miltä osin voisit antaa muille vielä enemmän vastuuta? Missä voisit pyytää apua työtoveriltasi? Millä yhteisellä foorumilla pääsette oppimaan yhdessä ja vaihtamaan ajatuksia vapaasti?


Lue lisää luottamuksesta:

Luottamusta rakentamassa I: Sopimusluottamus»

Luottamusta rakentamassa III: Kommunikaatioluottamus»

Insights Discoveryn malli muistuttaa, että luottamuksen syntyminen pohjautuu hieman erilaisiin tekijöihin erilaisilla preferensseillä. Lue lisää Insights Discoveryn hyödyntämisestä luottamuksen rakentamisessa».